maanantai 3. toukokuuta 2010

Maanantain puuhailut

Tänään oli sitten paluu arkeen ja työelämään loman jälkeen. Töissä meni ihan kivasti, ei valittamista. Halusin kuitenkin käydä ostamassa itselleni jotain pientä, kun palkkapäiväkin oli viime viikolla, eikä Roomasta tullut ostettua juuri mitään.

Käväisin Body Shopissa ostamassa uudet putsarit. Olen pitkään käyttänyt apteekin tuotteita ja nyt teki mieli kokeilla jotain uutta. Todella kiva myyjä opasti minulle E-vitamiini sarjan vaahtoavan kasvojenpuhdistusvoiteen sekä kasvoveden. Hän antoi mukaan vielä pari voidenäytettä sekä "mikrokuorinta" samplen.

Sokokselle menin katsomaan olisiko sielä vihdoin Nelliinankin suosittelemaa Klippoteketin kuivashampoota, jota olen yrittänyt metsästää jo kuukausitolkulla, ja olihan siellä. Ostin oikein kaksi putelia, että seuraavaksi kun joutuu metsästämään, kotoota löytyy backup. Minulla on myös huulirasvat loppumaisillaan, joten ostin niitäkin pari kappaletta. Blistexin olen todennut parhaimmaksi so far.


Viime viikon söin pizzoja ja pastoja, tällä viikolla tekee mieli syödä salaattia ja kaikkea muuta kevyttä. Ostin Kultapiisku nesteenpoistoteetä, joka on kuulemma niin tehokasta, että sitä saa käyttää vain kuuriluontoisesti 2-3 viikkoa kerrallaan. Laitoin juuri veden kiehumaan, joten ensimmäinen mukillinen testiin...

Salaateista innostuneena sain työkaverilta kivan ohjeen, jota aion valmistaa vielä tänään ja viedä huomenna evääksi töihin. Resepti on ravitsemusterapeutti Hanna Partasen laatima ja se on tässä, jos teitäkin kiinnostaa:

eikun kokeilemaan!


ps. vielä on aikaa vastata kyselyyn!

2 kommenttia:

Riehu kirjoitti...

Hei kerropa testitulokset tosta body shopin putsarista! Ne meni sitten vissiin lopettamaan sen acon vaahtoavan, joka oli ihan parasta, nyt en löydä sitä mistään ja naama kertoo vastalausetta pikkuärsytysnäpyillä näille muille tuotteille...:/ Tota kuivashampoota oon metsästäny sokokselta jo kauan, mutta se on aina loppu...

Chatrin kirjoitti...

Mä kerron! Mä todella toivon, että se olis hyvää. Sillä saa poistaa silmämeikitkin, niin ei tarvii erillisiä puteleita siihen hommaan. Se Aco oli kyllä hyvä, miks ihmeessä ne sen meni lopettamaan? Nyt hilppaset Sokokselle, ainakin maanantaina niitä oli monta rivillistä!